Hai unessa kertoo usein unennäkijän omista, mahdollisesti häntä itseään pelottavista ja vaarallisista tunteista.

Vedessä kiertelevä hai vaanii saalistaan, se on kahlitsematon, odottaa mahdollisuutta iskeä. Samoin tekevät uneksijan haitalliset tunteet, kiertävät mielessä, vaanivat  ja odottavat sopivaa tilaisuutta satuttaa uhriaan.

Mitä unen hai lopulta tekee? Toiseen ihmiseen kiinni iskevä hai kertoo todennäköisesti siitä, että unennäkijän tunteet pääsevät valloilleen ja aiheuttavat mielipahaa sanojen tai tekojen muodossa. Jos hai ui pois paikalta, on se merkki vahingollisten tunteiden laantumisesta. Mikäli taas hai käykin unessa unennäkijän itsensä kimppuun, voi odottaa vaarallisten tunteiden osavan omaan nilkkaan, omaksi haitaksi.

1 Comment

  1. Mitä jos hai unessani hyökkää ensin minun kimppuun, sitten toinen ui pois mutta kolmas hyökkää jonkin ajan kuluttua tuntemattomien ihmisten kimppuun? Sitten sekin kun eka hai hyökkää kimppuuni se kuolee jossain vaiheessa ja sitten tulee suurempi. Kun se ui pois, se katoaa. Kolmas hai, joka hyökkää tuntemattomien kimppuun, on jättimäinen, mutta pääsen karkuun sitä rakkaan ystäväni kanssa.
    Olen huomannut että minulla on ollut pelottavia tunteita, joita olen hieman purkanut perheen jäseniin sekä kumppaniini..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.