Hissin liike kertoo mihin suuntaan hankkeet etenevät.

Ylös kulkeva hissi merkitsee menestystä ja alas taas menetystä.

6 comments

  1. Entä jos unessa hissi tippuu kerrokseen joka on maan alla ja siellä ovea ei saa auki eikä ole mahdollista päästä ylöspäin?

  2. Tiesin olevani hississä mutta se ei tuntunut liikkuvan mihinkään suuntaan. Se oli jostain syystä iso ja pyöreä ja täynnä tuntemiani ihmisiä joita en ole pitkään aikaan nähnyt.

  3. Unessani minun piti päästä kerrokseen 11 mutta rappuset oli todella pitkät joten päätin otta hissin, minulla oli sen lisäksi jotain toimitettavaa ylimpään kerrokseen. Hissi oli raihnainen ja vanha. Kun astuin hissiin painoin muka 11 numeroa jolloin rajusin hissin lähtevän alas vaikka piti mennä ylös. Hissi meni niin kovaa alas että se otti mahasta ja jalat nousivat ilmaan lattiasta. Alas päästyä tajusin että hissien numerot olivat sekaisin ja sen sijaan että siinä olisi ollu kerroksien numerot siinä oli erillaisia matemaattisia laskuja jotka pitäisi selvittää ensin. En koskaan päässyt unessa kerrokseen 11 koska en saanut laskettua matemaattisia tehtäviä selvittääkseni oikean kerroksen. Ja rappuset olivat liian raskaat.

  4. Entä jos olet junassa herneen kanssa ja juna ajaa hissiin jolloin juna katoaa ja olet tippuvassa hississä herneen kanssa uni loppuu kun hissi putoaa

  5. Näin unta että olin hississä (jossai kauppakeskuksessa) ja se hissi meni rikki ja rojahti alas…mä sen sisällä. Putos unessa jostain 4 kerroksesta pohjakerroksiin.. Ja kipu oli kauhee. Mitä se vois tarkottaa?:D

Leave a Reply to MAri Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.