Pureminen unessa voi kertoa monesta eri asiasta. Kuka tai mikä puree ja ketä? Miten ja miksi?

Jos unessa näkee puremajälkiä, kannattaa se tulkita varoitukseksi. Eläinten puremilla on jokaisella vähän omanlaisensa merkitys riippuen siitä mikä eläin on kyseessä.

Jos tulee vihaisesti purruksi jonkun ihmisen toimesta, voi varautua harmeihin ja stressiin tämän henkilön taholta. Siinä tapauksessa, että puraisija on rakas, esimerkiksi unennäkijän oma lapsi, uni kertoo syvästä rakkaudesta jota puraisija tuntee purtavaansa kohtaan.

9 comments

  1. Moikka,

    Minä näin unta, jossa kaksi eri kissaa puri minua sormasta, eivätkä kissat päästäneet irti. Kissat olivat kiukkuisia ja inhosivat minua, minä pelkäsin niitä ihan henkeni edestä. Ne kävivät kiinni sormeeni (erikseen, ei samaan aikaan) ja minä yritin vääntää niiden leukoja auki. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Kiitos 🙂

  2. Näin unta, että iso kyy(?) tai ainakin joku käärme, puri minua sormeen, eikä irroittanut otettaan. Suorastaan haukkasi sormeni suuhunsa ja puri lujasti. Sitten jossain välissä se kyy puri myös kahta pienintä lastamme samalla tavalla. Mitä tämä uni tarkoittaa?

  3. Näin unta, että riitelin mieheni kanssa ja purimme toisiamme kasvoista suun kohdalta niin, että hampaani irtosivat.

  4. Näin, että menin kavereidenikanssa minulta tuntemattomaan paikkaan lähdin autolle hakemaan puhelintani ja näin käärmeen poikasen pelästyttyäni menin autoon ja latoin oven kiinni yhtäkkiä niitä oli satoja ja tunkeutuivat autoon sisälle lähdin juoksemaan ja yksi puri minua käteen, jonka jälkeen humalainen tuntematon nuori mies lähti viemään minua sairaalaan kaahaten. Mitä tämä uni tarkoittaa?

  5. Mun viime öisiessä unesssa pieni dinosaurus puri minua raivokkaasti käteen samalla kun kaverini hieroi päätäni ja hartioitani. Heräsin puremaan josta ei tullut verta, mut ranne on kipiä. Lihassärky? No, menin nukkumaan ja tuli sitten nähtyä pitkistä polvikarvoista unta…

  6. Tuli nähtyä muutama yö sitten unta kalasta joka puri kahta lasta jalkaan veden alla. Ite en esiintynyt unessa lainkaan. Enkä tuntenut näitä kahta lasta.

  7. Näin unta, että norppa puri minua kädestä.. Sille tuli yhtä äkkiä torahampaat.. mulla oli käsi ihan veressä. Olin unessa eläintarhassa. Kaikki eläimet seurasi minua, eivät olleet häkeissään.

  8. Entä jos puree unessa itseään? Nimittäin näin tälläistä unta missä puraisin itseäni.

Leave a Reply to Johanna Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.