Ennusunet

Ennusunet kuitataan usein silkaksi huuhaaksi. Kuitenkin läpi historian tunnetaan useita ylöskirjattuja unia, jotka ovat käyneet toteen. Ennusuni voi yksikertaisimmillaan näyttää paikan, jossa unennäkijä tulee lähitulevaisuudessa vierailemaan. Yksityiskohtaisimmillaan ennusuni voi paikkojen lisäksi kuvata henkilöitä, päivämääriä ja kellonaikoja myöten tulevia tapahtumia. Ennusuni voi olla varoitus, kehotus välttää jokin tilanne tai paikka. Se voi olla viesti tulevasta suru-uutisesta, ikään kuin pehmennys ennen varsinaista tapahtumaa. Ennusuni voi myös kertoa tulevasta perheenlisäyksestä tai elämänkumppanin löytymisestä. Ennusunella on lähes poikkeuksetta oma erikoinen tunnelmansa ja ehkä juuri siksi se jää hyvin mieleen. Se voi olla niin voimakas, että se säilyy kirkkaana mielessä koko lopun elämän. Enteenä voi toimia myös vaikka vain yksi ainoa unisymboli. Tällöin on monesti kysymys suhteellisen arkipäiväisen ja toistuvan asian enteestä.

Esimerkkinä tähän kerron unen, joka edelsi tulevaa suru-uutista. Unessa oli ilta ja katsoin televisiota. Televisiossa näytettiin isoäitini asuinpaikkaa lähellä oleva hautausmaa ja kappeli. Kappeli oli tuhoutunut tulipalossa ja isäni seisoi sen edessä mustassa puvussa. Ruudun alareunassa kulki teksti, jossa oli päivämäärä ja kellonaika. Sitten unessa soi puhelin ja vastasin siihen. Puhelimessa minulle vielä erikseen kerrottiin tapahtuneesta onnettomuudesta ja toistettiin kellonaika. En silloin vielä ollut varma unen viestistä, mutta kirjoitin päivämäärän ja kellonajan ylös. Tuona päivänä ei tapahtunut mitään erikoista. Illan tullen menin nukkumaan ja mieheni jäi vielä katsomaan televisiota. Yöllä puhelin soi, heräsin soittoon ja katsoin kuinka mieheni vielä istui tv:n ääressä, ruutu välkkyi pimeässä olohuoneessa. Vastasin, puhelimessa oli isäni, joka kertoi isoäitini kuolleen. Kuolinaika täsmäsi unessa näkemääni kellonaikaan minuutilleen.

56 comments

  1. Tuttu näki unta jossa niitten koira ja poika kuoli. N kuukaus sen jälkeen koira jäi auton alle ja siit vähän matkaa ne joutu pahaan autokolariin, jossa se poika kuoli 🙁

  2. Ennusunet ovat minulle tavallista, melkein joka yö. Olen usein nähnyt pieniä pätkiä joistain tapahtumista, jotka ovat seuraavana päivänä tapahtuneet.. Olen miettinyt monesti, olenko jotenkin tulossa hulluksi tai olenko friikki, mutta ainakin olen saanut aina hyvän “head up”:in.

  3. Näen usein unia, siitä että riitelen poikaystäväni kanssa ja eroamme tai että hänellä on muita suhteita ja näiden unien jälkeen jotain näistä meille on tapahtunut. Viimeviikollaki n näin tällaisen unen ja parin päivän jälkeen riitelimmekin kovasti. Näen lähes joka yö unia. Jännää oli se kun isäni kuoli 6vuotta sitten ja matkalla sairaalaan tiesin tietyssä kohtaa matkaa, että nyt hän on kuollut, päästiin sairaalaan ja 15min sitten isäni nukkunut pois, tuohon kohtaan siis suunnilleen se 15min kun sain sen tunteen. En koskaan nähnyt isästäni unia, kuin vasta pari kuukautta sitten yhden ainoan, jossa isäni sanoi että: on ylpeä minusta ja että hyvin olen pärjännyt. Nyt hieman huolestunut olo, pari viikkoa sitten nähdystä unesta, näin maailmanlopun tulevan ihan selvästi ja olin itse ainakin paikalla, mutta päivämääriä enkä vuosia nähnyt :/. Suvussani on myös paljon enneunien näkijöitä. Paappani tietää koska tulee kuolemaan, mutta ei ole suostunut kertomaan kuin kuukauden.

  4. Rippileirillä näin enneunen isosiskostani ja hänen poikaystävästää n. Unessa äitini istui tietokoneella ja oli facebookissa, kun huusi äkkiä isälle: “Se on mennyt kihloihin!” ja tarkoitti tietysti siskoani.
    Heräsin rippileirillä eikä kahteen viikkoon tapahtunut mitään tärkeää. Melkein tasan kahden viikon kuluttua tämä kaikki toteutui tismalleen samalla tavalla.

  5. Mummoni oli kuollut parisen vuotta ennen kuin näin unen, jossa hän seisoi sänkyni päädyssä ja huusi “FLIKKA NYT YLÄKERTAAN!” Tiesin hyvin että hän on kuollut, mutta unenpöpperössä kun käsky kerran kävi, menin yläkertaan, jossa kolmevuotias poikani oli tajuttomana lattialla. Soitin ambulanssin, poikani selvisi ja olen edelleen varma että mummoni on poikani suojelusenkeli.

  6. Olen nähnyt nyt jo muutaman vuoden ennusunia jotka on sitten toteutuneet täysin.Viimeinen oli että näin unen jossa paikkakunnalle missä asun osuu loton päävoitto ja se myös tänne tuli,sitten sain varoituksen unessa karhusta ja aamulla luin nettiuutista tässä meidän lähellä liikkuvasta karhusta….näitä on nyt niin paljon tullu viimeaikoina että ihmetyttää 😉

  7. näin unta et olin jossain ja sit siel oli taloja sit yhtäkkii ne talot sortu ja kuulu räjähdys sitten näin ku ihmisiä kuoli tulipalossa
    entiä sit liittyiskö se jotenki tähä ku luin tän seuraavana päivänä iltalehestä:

    San Franciscon kaasuräjähdys surmasi ainakin neljä
    Satakunta ihmistä pakeni nopeasti levinnyttä paloa, joka tuhosi kymmeniä koteja.

  8. Näin unen jossa tapasin veljeni kaupungilla ihan yllättäin.Oikeasti asuinpaikkojemm e välimatka oli yli 500 km.Hän pyysi anovasti minua tulemaan kahville luokseen tosi pian..heti kun vaan kerkeäisin. Heräsin ja soitin muille sisaruksillemme heti aamulla. Ko. veljemme nimittäin makasi sairaalassa syövän uuvuttamana ja tarkoituksenamm e oli mennä häntä sunnuntaina katsomaan. Asia oli jo vaimonsa kanssa sovittu mutta nyt lähdimme jo launatai aamuna eli heti unen jälkeisenä aamuna. Ehdimme vielä jättää hänelle hyvästit sillä hän nukkui pois tuon vierailumme aikana. Meille jäi tunne että hän vielä tunsi meidät ja saimme näin jättää kauniit jäähyväiset. Olen sitä mieltä että unessani sain viestin enkeleiltä.

  9. Ensimmäisen kissani kuoltua ja juuri sitä seuranneena kuoleman kissani kuoleman jäkeisenä yönä, kun olin menny nukkumaan niin siinä nukahtamisen rajamailla kuulin pöytäni kohdalta korvia vihlovan kovan maukaisun. Typyllä oli tapana aina hypätä pöydän päälle katsomaan ikkunasta ulos ja pöytä sijaitsi sängyn vieressä. Säpsähdin hereille yöllä ja heti tuli mieleen että se oli kissani. Nukahdin valvottuani puoli yötä melkein aamuun itkuisena. Uni oli levollinen. Näin kissani tulevan minua kohti tyhjyydessä.Ei näkynyt mitään muuta. Kaikki oli valkoista. Kissani tuli vain minua kohden ja kääntyi ja vilkaisi vielä olkansa yli kuin hyvästiksi ja tassutteli usvaan..ja sitten heräsin. Tiesin että nyt kissallani oli hyvä olla.

  10. Muistan kun mummoni vielä eli näin unen että menin kauppakeskuksen tyhjään liikehuoneistoo n ja siellä oli räsymatto jonka päällä oli keinutuoli(mumm oni istui aina keinutuolissa valve-elämässä).Aivan odottamatta keinutuoli alkoi keinumaan itsestään ja hetken kuluttua mummoni ilmeistyi keinutuoliin. Aloin itkemään tosi ahdistuneesti ja mummoni sanoi: Ei ole mitään hätää!!! Tämän jälkeen mummoni hävisi ja keinutuoli pysähtyi. Aamulla kun heräsin,sain tietää mummoni nukkuneen pois.

  11. Pienenä minä ja äiti käytiin aina yhellä mummolla kylässä en muista nimeä ku näin hänet viimeksi noin 4vuotiaana. Muistan tästä mummosta sen kun hän aina virkkasi ja antoi niitä virkattuja juttuja mulle. No näin siitä unta että olin taas pienenä lapsena sielä mummolla kylässä ja että hän kuoli. No aamulla kerroin äitille siitä unesta nii se mummo oli kuollut juuri sinä yönä kun näin sitä unta.

  12. Näin unta, että jäin auton alle ja kerroin siskolleni tästä asiasta seuraavana päivänä ja ihmettelin, miksi näin unta jostakin tällaisesta.
    Ei mennyt, kuin kaksi kuukautta niin jäin auton alle oikeasti!
    Aika pelottavaa…

    Unessa päälleni ajoi kyllä ukkini ja keskustelin unessa kuolleiden sukulaisteni kanssa “Onko minun aika jo lähteä”. Uni loppui siihen, kun katselin itseäni sivusta, kun makasin käynnissä olleen auton alla. Oli todella outo olo tuon unen jälkeen.

    Oikeassa elämässä ajaja oli ihan tuntematon.
    Olin ylittämässä suojatietä vihreillä liikennevaloilla.

  13. Itse jokunen vuosi sitten näin unen tilanteesta, jossa entinen ala-asteen opettajani antoi minulle kokeen takaisin ja sanoi minulle: Olet kehittynyt todella paljon ja samalla opettaja horjahti hieman.En tiedä miksi uni jäi mieleeni, mutta heti seuraavana päivänä tämä tapahtui aivan samalla tavalla kuin unessa :O. Vaikka tästä on aikaa,muistan sen edellee ja vieläkin ihmettelen mikä sillä oli tarkoitus.

  14. olen nähnyt esikoulusta asti (nyt meen yläasteelle) susista unta, aina tappelen niitten kanssa ja voitan, joskus piiloudun ja ne/se löytää mut ja herään…. joskus pakenen mutta en voi juosta (tosi ahistavaa) pari kertaa olen ulvonut ne luokseni (en tiiä miks ulvoin koska en halua niitä luokseni!) ja tapellut sitten. olen myös monesti laittamassa ulko-ovea kiinni ja susi työntää päänsä oven väliin ja irvistää ja yrittää sisälle… kerran yksi susi pääsi sisälle ja menin vessaan piiloon laitoin oven lukkoon. susi raapi ovea ja sitte susi sanoi: tiedämme että olet siellä, tule pois tai alkaa tapahtuu hirveitä asioita. huusin että; EN! sitten koko vessa heilui niinkuin siellä olisi ollut maan järistys sitten se loppui ja sudet murahtivat ja käsienpesu allas täyttyi verellä ja verta valui lattiallekkin. heräsin
    olen ihmetellyt miksi nään susista unta vähintään jokatoinen yö. ja ennen pelkäsin niitä aivan kauheasti enkä halunnut rueta nukkumaan. sitten näin toisen laisen unen nyt täsä aika vasta ja tuntuu että sudet on halunnu ottaa mut mukaan tai suojella mutta ei ne khyl täysin pahoja oo (kait) eli näin unessa että olin isän kans mehtällä ja sitten oltiin kyttäämässä lintuja. isä meni jonnekkin…. ja sitten metsästä juoksi susi ja sitten isä jolla oli selkä veressä ja kaatui puolimatkalle luokseni mutta oli hengisä, perässä juoksi karhu ja otin isän haulikon ja tähtäsin sutta mutta muistin että olen aina voittanut ne tapellessanikin ja tuskin karhu kuolee yhellä ammuksella (ammuksia oli 3) sitten ammuin karhua yhdesti se vain jatkoi juoksemista, susi pyöri vain jaloissani ikäänkuin sanoen: ammu jo! tyttö ammu se! ammuin toisen kerran se vähän heikkeni (karhu nousi takajaloilleen ja oli ihan edessäni) ammuin vielä kerran ja se kaatui ja kitui. minua alkoi harmittamaan kun se kitui niin otin kiven ja olin lyömässä sitä sillä päähän että se ei kituisi, en ihan kerennyt. se katsoi minua silmiin huolehtivaisesti (älä huoli minä pärjään) ja se kuoli. minä itkin koska se kitui ja en voinut auttaa sitä, vaikka tiesin että jompikumpi meistä olisi kuollut. sitten heräsin
    sen jälkeen olen miettinyt susia. miksi nään niistä unta? miksi ne ei nyt tunnu olevan niin pelottavia? itä ne oikeasti haluaa? miksi ne mua aina jahtaa eikä niitä jotka on paikalla?

  15. Äidinäitini näki vuonna 2010 unta, jossa hän piti vatia käsissään ja hänen kaikki hampaat putosivat vatiin. Hampaiden putoaminenhan kertoo siitä että joku on kuolemassa (isänäitini näki unta että hänen oikea etuhammas putosi, seuraavana päivänä hänen isänsä kuoli) eli sitä mitä lähempänä putoava hammas on eturivistöä, sitä läheisempi kuolee. Äidinäitini diagnisoitiin ALS pari viikkoa unen jälkeen ja viime toukokuussa hän menehtyi sairauteen.

  16. isäni ja äitini erosivat noin viikko ennen tapahtunutta, ja olin äitini kanssa toisessa asunnossa.
    4. maaliskuuta näin unta asuinkaupunkimme hautausmaasta. Olin menossa sinne pyörillä äitini kanssa paikalle, jossa oli erikoinen puu & josta näki erittäin hyvin laskettelukeskuksen mäen.
    5. maaliskuuta yhdentoista illalla paikkeilla näin kamalaa unta, jossa näin ambulanssin olevan toisen kotini(missä isäni asui) edessä. Se pysyi siinä kauan aikaa, ennen kuin lähti pois paikalta.
    Samana iltana, kello 23 paikkeilla isäni kuoli sydänkohtaukseen/muuhun sydämeen tai verisuoniin liittyvään terveysongelmaan(ei ole vielä tullut tietoa)
    6. maaliskuuta heräsin, ja huomasin että puhelimeni oli kadonnut ja olin myöhässä koulusta. Menin keittiöön, ja automaattisesti tiesin, että jotain oli tapahtunut. Äitini kertoikin isäni kuolleen, juuri niinkuin unessani näin.
    Olemme joutuneet muuttamaan taloon, jossa isäni asui rahaongelmien takia. Täällä nukkuessani olen todella usein nähnyt unissa ambulansseja ja isäni, mutta myös hereillä ollessani ‘näen’ isäni edessäni.

  17. Rakkaan koirani kuolema oli kova paikka ja surin sitä pitkään. Puoli vuotta kuoleman jälkeen, näin unta koirastani. Unessa koirani tuli usvan keskeltä istumaan eteeni. Koirallani on sellainen ilme, mikä sillä oli aina, jos se oli oikein “muikeana” ja tyytyväisenä ja se heilutti häntäänsä ja katseli minua. Unessa itkin onnesta ja kysyin koiraltani,että oletko sinä todella tullut takaisin? Uni oli todentuntuinen ja ikäväni vain yltyi sen jälkeen. Myöhemmin ymmärsin, että koirani tuli hyvästelemään minut ja aikoi jatkaa matkaa eteenpäin.

  18. Näin enneunen ukkini eli äidinisäni halvaantumisesta. Unessa minulle ilmoitettiin että ukki on joutunut sairaalaan ja lähdimme katsomaan häntä isolla porukalla. Hoitaja ohjasi meitä valkoista käytävää pitkin osastolle ja näytti “tässä huoneessa hän on”. Kun menimme huoneeseen, ukin sänky oli koskematon, siinä oli valkoiset, äärimmäisen sileät lakanat ja lakanan päältä meitä katseli hauras varpunen. Herättyäni tiesin, että ukille tapahtuu pian jotain pahaa. Muutaman päivän kuluttua hän halvaantui.

  19. Olen nähnyt usein unia, jotka ovat kertoneet tulevasta, hyvässä ja pahassa.. Olen nähnyt unessa, kuinka aviovuoteeni romahti -tuli avioero..
    Näin, kuinka sain sangon, jossa oli kuolleita kaloja, sain lopputilin.
    näin, kuinka olin ainoana uppoavassa laivassa, joka pyöärhti ympäri, josta putosin jaloilleni…selvisin vaikeuksistani.
    Unet kertoivat kolmasti minulle uudesta kumppanistani.. ja monia monia muita.
    Valitettavasti ne kertoivat myös siitä, että rakas kissani tulee menehtymään piakkoin. Nyt kissani on poissa, ja ikävä on kova.

    saa nähdä, mitä viimeksi näkemäni uni kertoi…

  20. Olin n. 20-vuotias ja parisuhteessa. Unessa minulle sanoi joku mies, että tulet saamaan 3 lasta erään toisen miehen kanssa ja se tuleva mieskin kerrottiin. Heräsin ja tuhahdin halveksivasti, että ei varmasti käy noin! Kuinka ollakaan niin kävi kuitenkin noin 10 vuotta myöhemmin. Sattumalta muistin unen kesken arkitiimellysten kolmen lapseni ympäröimänä. Tuli ihan kylmät väreet!

    Olen nähnyt aiemminkin enneunia, joissa tapahtumat ja kaikki asiat ovat tismalleen juuri sellaisina, joina ne tulevat tapahtumaan.

  21. Olen kaksi kertaa nähnyt unta sopivasta palkankorotuksesta, ja molemmilla kerroilla 2 viikon sisään uni kävi toteen. Summat täsmäsivät +-10€. Toisella kerralla ajattelin herättyäni, että tämä on varmaankin jonkin sortin heijastus aiemmasta tapahtuneesta enneunesta, mutta toisin sitten kävikin 🙂

  22. Hei, viime yönä näin ihmeellisen unen: olin tallinnassa( olen lähdössä sinne toukokuun 9 päivä, mieheni ja tuttava pariskunnan kanssa) . äitini lähetti minulle 600 euroa ja lasisen enkelikoristeen ruskeassa paperisessa pussissa(unessa olin hukannut kaikki rahani ja kyseisestä enkelikoristeesta olin unessa todella iloinen). unessa olin jossakin baarissa ja hukannut mieheni ja ystävä pariskunnan, baarin sulkeuduttua itkin kovasti koska minulla ei ollut rahaa enkä tiennyt hotellini nimeä enkä tiennyt millä sinne edes pääsisin.. lopulta sönkötin huonolla englannilla baarin työntekijöille josko he voisivat viedä minut hotelliini ja kun he kysyivät hotellini nimeä itkin vain kun en tiennyt sitä, työntekijä sitten hoksas kysyä noin ala-aste ikäiseltä tytöltä hotelliani ja hän tiesi sen, työntekijä vei minut hotellilleni mutta heräsin kun olin päässyt respaan asti, joten siihen uneni jäi…

    ihmetyttää kovin tuo ala-aste ikäinen tyttö (unessa nimeltään viivi) että kuka hän oli. myös se että viimeksi tallinnassa ollessani isoäitini kuoli reissun aikana ja nyt kuukausi sitten oma isäni sai todennäköisesti diabetes kohtauksen,näkö sumeni, jalat lähti alta ja oksensi sen jälkeen muutamia ninuutteja.raha asiat ovat vaivanneet minua, mutta ovat kohta hyvällä mallilla.avioliittoni on aika haastavaa tällä hetkellä, riitelemme aika paljon ja elämme ehkä hieman jo omia elämiämme vaikka saman katon alla asummekin …

  23. Mummoni oli ollut pitkään halvaantunut näin unta, että pappani istui portaikolla puku päällä, verenpunainen ruusu käsisaään ja surullinen ilme. Noin kaksi viikkoa myöhemmin mummoni kouli ;( Tilanne oli minulle erityisen paha, koska olin 10-voutias.

  24. Hei! ja en tiedä onko tämä ennuste tai mihin uni juttuihin ai mithinkään se liittyisi, mutta minun iso-mummi on siis oli meedio ja hän kerran heräsi yöllä ja ihmetteli miksi kello soi ja välkkyy ihan hullun lailla se kello oli siin ihan kuin aringon valaisema ja siis kello oli kaksi yöllä ja hä aatteli että ompa omituista mutta aamulla hänelle soitettiin lääkäristä että ukki eli hänen mies on kuollut. tasan siihen aikaa mihin se kello soi ihan hullun lailla. :((

  25. Olin valve-elämässä lomalla Saksassa perheeni kanssa jokunen vuosi sitten. Katsoimme elokuvaa ja isälleni soitettiin. Hän meni vastaamaan toiseen huoneeseen. Hän pyysi äitini kohta sinne ja kun he tulivat ei näkynyt hymyn häivääkään heidän kasvoillaan koko illan aikana. Mummoni oli näet vakavasti sairas (syöpä:( ). Yöllä näin unta juuri kyseistä mummostani. Olimme sairaalassa. Koko perheeni. En nähnyt kuin itseni, mutta aistin että ympärilläni oli koko perheeni. Aurinko paistoi sisään ja oli kesäistä. Keskellä sairaala huonetta oli sänky jolla makasi mummoni. Pöydällä oli kello joka näytti seitsemää (aamulla). Unessa tiesin että mummoni elin aikaa oli vähän ja että hän kuolisi pian. Itkin ja mummoni sanoi: “Ei hätää! Olen aina lähelläsi.” Sitten hän sulki silmänsä ja tiesin hänen nukkuneen pois. Aamulla sain tietää mummoni kuolleen seitsemältä (mutta illalla). Minulla on mummoni viimeisillä elin kuukausilla antama kultainen sydän koru, joka myös näkyi unessa. Uskon että siinä säilyy mummoni muisto ja olen pitänyt tätä korua yötä päivää (paitsi uimahallissa) tuon unen ja tragedian jälkeen.

  26. Minulla on tapana alkaa nähdä “vauvaunia” hieman ennen kuin kuulen vauvauutisia lähipiiristä. Unet ovat yleensä tääysin sekopäisiä, esim. makaroonin kokoisia minivauvoja joita piti pitää pulpetilla…Ensimmäinen oli n. 11-vuotiaana, niitä jatkui pari viikkoa kunnes äitini kertoi odottavan veljeä. Toinen oli 15-vuotiaana jolloin tuttavani kertoi olevansa raskaana ja 16-v sama homma. Nyt 20v ja kovasti jännäilen kuka kertoo ilouutisia:)

  27. olen nähnyt kolme unta jotka tunnistan jonkinlaisiksi enneuniksi. Ensimmäinen tapahtui lapsena, kun kissamme katosi. Näin unen jossa etsein kissaa naapurin verstaasta serkkujeni kanssa. Huutelin kissaa ja pian kuuluin maukunaa. Serkkuni kiipesi katsomaan verstaan välikatolle, jossa nukkui toinen kissamme ja sanoi ”Misu se sielä vaan maukuu”. Kiipesin itse varmistamaan asian ja huomasin, että Misu se sielä tosiaan makoili. Sitten maukuna alkoi uudestaan ja katsoin, Misu ei maukunut. Kiipesin alas ja samalla serkkuni paiskasivat käyttämättömänä olevan pakastimen kannen kiinni hädissään. Kysyin ”Mitä sielä on”, serkukset katselivat toisiaan ja änkyttivät ”ei sielä mitään”. Aavistin pahaa ja kävelin kiihtyneenä pakastinta kohti, serkut tarttuivat kiinni ja sanoivat ”se on lian pahaa katottavaa sulle”. Silloin kuulin selvästi äänen tulevan pakastimesta ja tajusin kissani olevan siellä. Riuhdoin itseni irti ja kun pääsin perille, heräsin.

    seuraavana päivänä kun pyöräilin koulusta kotiin, pysähdyin tuijottamaan tuota verstasta. Mietein, menisinkö katsomaan pakastimeen. Sitten puistin päätä ja pidin itseäni typeränä, kun unen takia meinasin vielä vaivautua moiseen. Päätin unohtaa unen.

    Noin kaksi viikkoa myöhemmin, äitini kertoi kissan kuolleen. Isäni oli löytänyt kissan… naapurin vestaan pakastimesta. Kukaan ei tiedä, miten se joutui sinne.

    En puhunut unesta vuosiin kenellekkään. uaskottelin sen itselleni vain inhottavaksi sattumaksi

  28. Olen näkenyt unia kaksipäivää peräkkäin siitä ,että olen murhamnut jonkun tuntemattoman henkilön / miehen. Ensimmäisen päivän unessa murhasin (puukkotin) varmaan 3-5 mistä enkä edes tunne heitä tai nähnyt edes koko henkilöä. Murhapaika oli mahuhuonessa, jotka sijaitsivat yläkerrassa, sillä muistan että nousin kierto portaita ylös.
    Toisen päivän unessa olin jossain juhlan tapaisessa paikassa. joka oli jonkin lainen kolmi / kaksi kerroksinen iso rakennus. siellä taaisin jonkun kanssa murhata jonkun tai aikeissa, ajatteltiin puukotaa tai ampua alas ja heittää jokeen. mutta enempää en muista ja heräsin.

    olen nähnyt / saanut joskus kauansitten tosi ahdistavan uni halvauksen.
    se sijottui kouluni lähelle keinuin jossain puun alla, koulun lisä rakannuksen kohti minkä piti olla jo poissa koska siihen oli joskus tullut tulipalo. keinuin takaisin, kovaa niin etten pystynyt hengittää taakespäi niin kuin ajaisi jollakin huvipuitolaitteilla taakseppäin.
    Keinusin eteenpäin ja nyt korkeammalle tosikorkealle. näin kuinka koulun palannut rakennus muuttui pikkuhiljaa mustasta kartanosta kaksi kerroksieksi taloksi. takasin samalla tavalla mutta nyt vieellä enemmän taaksepäin. ja sitten keinusin takaisin yulöspäin näin talon pienestä ikkunasta hahmon . jakun keinusin taakseppäin hahmon naama / kasvot joita en nähnyt kunnolla seurasi perässäni mutta tällä kertaa en enää keinunut ylöspäin vaan syöksyin / keinuin taaksepäin suoraan pimeyteen. Ja sitten heräsin.

    joskus näin unta että oln jokin yli ihminen ja pelastin maailman meteoliitteitä ( mikälie avaruus kivejä ) ja lentelin kaikkialle ja tapahtuma paikka on joko jossain järvelllä tai mummolassa.

    olen -98 syntynyt ja kyllä minua nämät unet häiritsee joskus.

  29. Näin eilen unta missä isäni oli kuollut pari viikkoa sitten ja olin koulussa, mikä tarkoittaa että isäni olisi kuollut tästä n. 3 pv päästä. Olen vasta 14-vuotias ja isäni on 38 eli ei todellakaan kuollut vanhuuteen unessani, en oikeastaan edes tiedä mihin hän kuoli unessa, toivon että tietäisin niin voisin estää sen tapahtuman, jos tämä kyseinen uni vaikka olisikin ennusuni.

  30. Mä näin monta vuotta sitten unen, jossa mä olin ratsastamassa yhdellä tallilla. En ollut vielä silloin alottanut koko harrastusta edes. Mutta kuitenki siinä sitten tipuin hevosen selästä mutta nousin vielä takasin.
    Ehkä noin puoli vuotta tän unen jälkeen alotin ratsastuksen. Olin sitten yksi päivä ihan normaalilla tunnillani ja yhtäkkiä tipuin. Sillon muistin sen unen. Olin ihan samalla tallilla ja ratsastin samalla hevosellakin kuin unessani. Sillon kun näin sen unen, en ollut edes kuullut koskaan tuosta tallista, jossa nykyisin käyn ratsastamassa.

  31. Meillä oli ollu koulussa vain vähän aikaa sitten matikankokeet ja näin yhtenä yönä unen jossa sain kokeeni tarkistettuna takaisin. Sain 7,5 ja tutkin kokeen tarkkaan. Pisteet oli korjattu liilalla mustekynällä. Numeron vieressä oli vieläpä tarra koska luokallamme oli sellainen käytäntö että jos saa vähintään yhtä hyvän numeron kuin viime kokeesta sai, niin saa tarran. No tämä uni jäi mieleeni. Vain parin päivän päästä saimme nuo kokeet ja kaikki oli täsmälleen kuin unessani. Sama numero, liila muste, samat virheet ja jopa samanlainen tarra! En ole ennen nähnyt näin tarkkaa enneunta.

  32. Näin muutama yö sitten ”kummallisen” unen johon haluaisin selvyyksiä, koska kotonta löytyvät unikirjat eivät auta tarpeeksi.
    Aika moni varmaan on kuullut siitä auto-kolarista mikä tapahtui juvalle päin mentäessä, jossa loukkaantui 2 nuorta tyttöä ja 2 nuorta poikaa loukkaantui vakavasti?
    Noh olin ihastunut sitten tähän kuskiin, jolle sattui kaikista pahiten ja nyt pelätään koko ajan millon on hänen aikansa lähteä..
    Ennen nukkumaan menoa rukoilin että enkelit olisivat hänen vierellään ja että hän selviäisi hengissä. Unessa näin sitten kyseisen pojan, joka antoi vaaleanpunaisen kauluspaitansa minulle ja sanoi että kaikki on hyvin, sanoi myös jotakin että haluaisi lapsia joskus tai jotain semmoista. Laitoin sitten tämän kyseisen paitani päälle ja mekon sinne alle mikä näkyi vähän paidan helman alta.
    Osaisiko kukaan neuvoa, mihin tämä viittaa ja mihin minun kannattaa varautua? Kyyneleet silmissä tämänkin kirjoitin, enkä oikein ymmärrä miten tämä voi koskettaa minua näin paljon.

  33. Viime talvena, naapurissamme oli juhlat, ja juttelin erään naisen kanssa. Hän kertoi että oli muutama kuukausi aiemmin saanut keskenmenon. Nainen kuvaili että tapahtuma oli kuin ns, veristä littaantunutta jauhelihaa olisi tullut ulos.

    Nyt, lähes vuosi eteenpäin, näin unta jossa hyvä ystäväni oli raskaana. Puhuin unesta äitini kanssa ja äiti kysyi että enkai itse ole raskaana, että ehkä unet yrittää viestittää jotain, mutta asia on niin raskas että laittaa sen tapahtumaan jollekin muulle. En ottanut asiaa tosissani. Muutama yö tämän unen jälkeen näin kamalaa painajaista missä sisältäni tuli lihapaloja ulos. Kului noin viikko, ja minulle tuli keskenmeno, vaikken ollut tiennyt olevani raskaana….

  34. en melkein ikinä muista uniani mutta joskus tulee sellanen tunne et jonku asian ois kokenu jo aiemminkin vaikkei ole. sitten hetken päästä muistaa että siitä on nähny unta joku yö. samaistuuko kukaan..?

  35. Olen nähnyt joitain kertaa ahdistavan unen, jossa toisessa ilmestyi käsi suuni etten ja esti minun huutamasta apua. Toisessa ulko-ovea kiinni laittaessani ovelle ilmestyi ihminen, joka esti minua oven kiinnilaittamista. Kummassakaan en saanut sanaa suusta vaikka kuinka yritin . Mitään ei näiden jälkeen kenellekään tapahtunut. Onko unet tarkoitettu minulle, mitä niillä yritettiin kertoa ?

  36. Uni alko siitä kun sinne tuli Jackson. Sit me ruvettii juttelee ja kierrettii kaupunkia, ja jossai vaihees se halus et mennää kauppaan ostaa Tarvikkeita et voitas tehä juustohampurilaisia. Sit bambam ilmesty meidän taakse ja liitty meidän seuraan. Sit ku me oltii lähetty, ja oltiin kotona, niin Jackson ja bambam alko heti tehä niit hampurilaisii. Jackson feilas heti ekana sen taikinan laittamalla siihen liikaa jauhoja (lol) ja bambam joutu tekee sen taikinan uudellee XDD sitku ne hampurilaiset oli valmiita niin sieltä katosta ilmesty yugyeom. Sit seki tuli syömään meiän kanssa.
    Lol sitte ku me oltii menossa nukkumaan, nii minä ja bambam keksittiin et voitas pelata spiritismiä (WTF) Ja ku me kysyttiin siltä hengeltä kuka se on ja se sano että “Minhyun” ja sit se niinku ilmesty siihe ja muuttu oikeeks ihmiseks 😀 sit minnie niinku taiko renin ja baekhon siihe XDD sit me se peli ja siitä eteenpäin en muista, sitte lopussa bambam piti mua kädestä ja sano et se rakastaa mua ~^^~

    Olenkin tämän maininnut mutta tää jäi kyllä hyvin päähän… Paitsi että ihmisiä katossa?!

  37. Nään useesti unta luonnosta ja viime yönä näin unta että olin metsässä ja siellä oli iso vanha puu…jonka sisälle menin, pyörin ympäsi kaksi kertaa ja aukko josta olin mennyt sisään..se oli kadonnut…löysin jostain kolon minne menin…tää kohtaus tapahtu monta kertaa samassa unessa….uni ei ollu kovin värikäs :/ mitä tää vois tarkottaa?

  38. Mitä lakimies tarkoittaa unessa ja heitä oli kaksi..syyttäjiä? unessa ois heillä ollut palaveri.

  39. Eilen illalla näin unen joka meni jotenkuten näin: “Heräsin aamulla ja huoneeni kaikki kaapit oli auki no suljin kaapit ja menin alakertaan tultuani ylös huoneeni kaikki kaapit oli taas auki ja kun menin kertomaan asiasta iskälle nii hän kielsi menemästä enään sinne no en totellut ja menin ylös huoneeseeni niin huone oli pimeä eikä oveakaan enään ollut yht’äkkiä pieni valo syttyy ja näen nuoren tytön valkoisessa kaavussa tarjoavan minulle jotain, mutta heräsin yht’äkkiä.

  40. Pelottavin enneuneni. Itseasiassa en tiedä oliko enneuni, mutta jotain siinä kerrottiin.
    Olin jonkun minulle tuntemattoman vanhemman miehen kanssa autioituneessa talossa jonka tiesin olevan erään sukulaismieheni talo. Siellä oli sekaista aivan kuin vanhoissa autiotaloissa on. Roinaa, pääosin rikkinäistä. Valokin kajasti vain ikkunoista sisään. Muistan ihmetelleeni unessa miksi Matti siis tämä leskisukulaiseni jonka talossa olimme, on päästänyt kotinsa tällaiseen jamaan?
    Unessa ei puhuttu mitään ennenkuin tämä vanhempi mies kysyi minuunpäin kääntyen: “Mitenköhän sen Matin käy kun ne lapsetkin siltä otettiin pois.” Uni päättyi tähän.

    Seeuraavana aamuna sain äidiltäni töihin tekstiviestin, että Matin kaksossiskokset olivat kuolleet auto-onnettomuudessa edellisenä yönä.

    Voitte kuvitella kuinka monta kertaa olen miettinyt tätä .

  41. Olin eronnut pitkästä parisuhteesta ja asuin “hätämajoituksessa”vanhemmillani kunnes löysin oman asunnon. Muuttopäivää edeltävänä yönä näin unta että muuttoapuni, ystäväni ja hänen kaverinsa, tulee punaisella pakettiautolla. En ollut koskaan aiemmin tavannut tätä ystäväni kaveria enkä tiennyt millaisella autolla he tulevat. Muuttopäivänä he sitten tulivat punaisella pakettiautolla! Vähän sen jälkeen minun ja tämän auton omistajan välille kehkeytyi romanssi ja aloin muistaa aiempina vuosina näkemiäni unia jotka tietämättäni ennustivat tämän miehen tulevan osaksi elämääni. Olen ajansaatossa oppinut luottamaan uniini, kun niitä oikein tulkitsee ne kertovat paljon asioita. Meitä on kaveripiirissä ainakin kaksi tällaista astraalimajakkaa 😉

  42. Näen usein enne unia.ja usein juuri kuolevista ihmisistä.Ruumisauto ajaa ohitseni ja kysyn vieressä olevalta tuttavalta,kuka siellä kyydissä oli ja tuttava vastaa henklön nimen joka on kuollut.Ei mene kauaakaan kun kyseinen henkilö kuolee.Siis sellaine jonka tunsin.Pelottaa ajatuskin kun joku läheinen on seuraavassa unessani.

  43. Olen nähnyt paljon enneunia, mutta yksi on ollut ylitse muiden. Syntymäkotini rannalla on hiekkakuoppa, jossa isä valoi tiiliä kotitalomme rakennusvaiheessa. Näin unta että isäni oli rakentanut itselleen uuden talon tuon hiekkakuopan lähelle. Hän esitteli minulle rakennusta, mutta yksi paikka oli sellainen mihin hän ei minua päästänyt. Kun isä lähti ulos niin tietenkin menin katsomaan mikä se suuri salaisuus oli. Siihen aikaan humala hankittiin usein kotitekoisin keinoin valmistamalla kiljua, ja sellainen pönikkä oli kyseisessä piilossa.
    Isäni hukkui melkein unitalonsa kohdalle juovuksissa tulevana itsenäisyyspäivänä. Meni kauan aikaa tapahtuneesta ennen kuin muistin uneni.

  44. Olen nähnyt unia usein kuolleista ihmisistä.Viikon verran ajatuksetkin olivat kuolleessa siskon pojassa.mietin miksi hän piinaa minua.nyt tiedän miesystäväni kuoli.miesystäväni ilmestyi uneeni…hän pelkäsi jotakin unessa halusi kulkea mun selän takana kiinni minussa.

  45. Tässä vähän iloisempi enneuni 🙂 Ja aikalailla ainoa. Olin 14 -vuotias kun hengailimme ystävieni kanssa usein eräässä pikaruokapaikassa, jossa oli rahapelikone.

    Unessa näin, että ystäväni seisoivat kummallakin puolellani ja pelasin pelikoneella. Voitin 11 euroa ja jotain senttejä päälle.

    Kun seuraavana päivänä tapasimme jälleen kyseisessä paikassa, päätin vitsillä kokeilla pelikonetta vaikken yleensä koskaan sillä pelannut. Ystäväni seisoivat tismalleen vierelläni kuin unessakin: toinen toisella puolella ja toinen toisella. Oli ihmeellistä, miten voitinkin sitten juuri tuon 11 euroa ja jotain senttejä päälle.

    Sinänsä karua, miten muut näkevät rankkojakin enneunia ja omani oli vakavista unista kaukana.

  46. Itse olen todistettavasti ainakin kaksi enneunta nähnyt. Molemmat unet näin maaliskuun lopulla, toinen 2016 ja toinen 2017 ja ne kävivät toteen puolivuotta sen jälkeen. Ensimmäisessä näin unta eräästä miehestä, ketä en tuntenut, mutta tiesin hänet ja tiesin hänellä olevan naisystävä. Kuitenkin unessa me suutelimme ja välillämme oli hyvinkin erikoinen ystävyys-side. Hän vaikutti tärkeältä ihmiseltä minulle. Puolivuotta sen jälkeen tutustuimme sattumalta ja huomasimme, että meillä synkkaa tosi hyvin. Molemmat olimme myös kesän aikana eronneet parisuhteistamme ja autoimme toisiamme elämässä eteenpäin.
    Jälkimmäisessä unessa olin jossain etelässä hiekkarannalla ja muistan kuinka niin aidosti tunsin auringon ja sen lämmön ja oloni oli niin hyvä. Nyt puolivuotta sen jälkeen olen Espanjassa aurinkorannikolla ?

  47. Kaksi yötä ennen, kuin Ylivieskan kirkko dramaattisesti tuhopoltettiin, näin unta palavasta puisesta talosta, joka paloi lautalla järven päällä. Ylivieskan kirkko sijaitsi Kalajoen varrella.
    Ikinä ei oo ollut yhtä outoa tunnetta, kun sillon kun muistin tämän.

  48. Oikea tilanne oli se, että olin lomalla Teneriffalla 2016 ennen joulua. Olin koko päivän 18.12.2016 tosi itkuinen ja herkkä. Ihmettelin mikä minua vaivaa. Kirjoittelin runoja kuolemisesta ja aihepiirinä oli sielun palaaminen äärettömyyteen jne.. en ole varsinaisesti mikään runojen kirjoittelija varsinkaan aurinkolomalla ja uima-altaalla. Seuraavana yönä näin unta, että kuorma-auto ajoi ihmisten päälle jollain torilla. Ihmisen eivät päässeeet pakoon ja murskautuivat rakennuksen ja auton väliin. Siinä unessa auto kaatoi myös ruukussa olevan ison koristepuun. Unen jälkeisenä aamuna heräilin huoneessani ja keitin kahvia. Laitoin kansainvälisen uutiskanavan päälle televvisioon. Sieltä tuli uutinen, että terroristi oli ajanut Saksassa joulumarkkinoilla ihmisten päälle tappaen useita. Uutisfilmissä oli vain se ero, että auto ei ollut kuorma-auto vaan rekan nuppi tai vastaava. Mimun unen kuorma-autossa oli lavan päällä kehikko, jossa pressu. Aika hurjaa….

  49. Mulla on vhän samanlaista mä näen ihan pari sekunttia jostain paikasta ja liikkesitä herättyäni muistan sen vain hetken ja sitten unohdan ja sitten siinä unen näyttämässä tilanteessa tajuan että olen kokenut tämän aiemmin se on vähän pelottavaa

  50. Minä olen kaksi kertaa nähnyt enneunen. Ensimmäinen oli eräästä meidän perhetutusta. Hän on tunnetustu kova kahvin ystävä ja keitti kahvia pannullisen monta kertaa päivässä. Unessa olin hänen kotona kahvipöydän ääressä ja kahvipannu oli pöydällä. Minä aloin kaataa hänelle kahvia, jolloin hän tarttui minua ranteesta hyvin pitävällä otteella. Hän sanoi että “en minä juo enää koskaan kahvia”. Uni loppui siihen ja heräsin samalla. Ihmettelin unta koska se oli hyvin todentuntuinen, erillainen kun unet yleensä ovat. No jatkoin nukkumista. Seuraavana yönä näin taas unta jossa olin hänen kanssaan sen saman pöydän ääressa. Hän sanoi minulle, “nyt minun on hyuvä olla” ja uni loppui siihen. Heräsin jälleen ja ihmettelin miksi näen nyt joka yö tästä henkilöstä unta ja hyvin toden tuntuista unta. Kolme tai neljä päivää sen jälkeen sain sitten kirjeen, jossa kerrottiin että hän oli kuollut ja kysyttiin tulenko hautajaisiin. Tiesin kyllä ko. henkilön olevan sairaalassa ja vakavasti sairas, muttan en ollut tavannut häntä viimeisen vuoden aikana kertaakaan koska asuin viidensadan kilometrin päässä.

    Toisen uneni näin reilut kymmenen vuotta myöhemmin. Näin unessa että nukun siinä omassa sängyssäni ja tunsin että minulta irtosi suusta kaksi hammasta. Myös tämän unen erikoisuus oli että se oli hyvin todellinen, ei ollenkaan sellainen kun uneni tavallisesti. Heräsin ja säikähdin että miksi hampaani irtoaa. Kokeilin kädelläni kaikkia hampaitani, jotka olivat edelleen paikallaan. Aikani ihmettelin unta ja jatkoin nukkumista. Pari päivää sen jälkeen vierailin äitini luona toisella puolella kupunkia. Kerroin hänelle miten hölmöä unta minä näin ja että oikein pelästyin siitä unesta. Hän kertoi että vanhan kansan uskomuksissa hampaan irtoaminen ennustaa jonkun kuolemaa. Eli symboolisesti hampaat kuvaa ihmisiä joista sitten osa poistetaan. Kahden viikon sisällä samasta talosta jossa asuin kuoli kaksi tuttua ihmistä naapurirapuista molemmilta puolilta.

  51. Entäs jos enneunet tulee myös valveilla ollessa “valveunena”/välähdyksinä? Muutaman onnettomuuden välttänyt näkemällä sen edeltä.
    Perheessä uskotaan enneuniin niin vahvasti että jos joku on nähnyt unen esim. että ajamme tieltä ulos matkatessa mummolaan, lähtöaikaa muutetaan. Isä sanoo että hänen suvussa kulkee perintönä näkemisen lahja. Vitsillänsä sanoi kun kerroin ensimmäisen kerran enneunista että “katoppa ensyönä lottonumerot”, heh heh.

    En uskalla hankkia ajokorttia kun oma kuolemani liittyy autolla ajamiseen. Tosin siihen olisi melkein 20 vuotta vielä, silti en uskalla riskeerata. Lahja ja kirous tämä näkeminen. Tuleepahan pyöräiltyä. *huokaus* Tätä tukee myös se etten näe onnettomuuden jälkeiseen aikaan liittyviä unia tai näkyjä vaikka kuinka yrittäisin.

    Oma tytär on antanut merkkejä että olisi perinyt tämän taidon, ensimmäisen kerran ilmoitti 2-vuotiaana rauhallisesti että “Äiti tuolla on joku setä.” ja osoitti sängyn päätyyn. Laski pään tyynylle ja alkoi nukkumaan. Minä jäin perhepedissämme pohtimaan että kukahan mahtoi käydä kylässä.

    Toisen kerran tytär kertoi 5-vuotiaana yksityiskohtaisen unen jossa matkusti junalla Haapajärvelle. Selailin karttaa katsellakseni millaisen matkan hän oli matkannut, tytär ei osannut lukea mutta pysäytti sivun ja osoitti sormella sanoen “tuo on Haapajärvi” ja niin se olikin. Emme koskaan ole käyneet kyseisessä paikassa ja tietääkseni sinne ei edes mene junalinjaa enää.

    En edes ihmettele näitä kun itsekin unissa matkustelen paikkoihin joissa en ole koskaan käynyt. Pari ensimmäistä kertaa olen etsinyt netin kautta paikallisia ja kysynyt joistain yksityiskohdista unessa ja niihin on vastattu että on olemassa siellä.

Leave a Reply to kissatyttö Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.