Erämaan keskellä on erakko olosuhteitten pakosta ja yksinäinen vastoin toiveitaan.

Erämaasta uneksiminen on usein seurausta esim muutosta uudelle paikkakunnalle tai työpaikan vaihtumisesta. Ihminen saattaa olla valve-elämässä ihmisten ympäröimä, mutta kuitenkin kokee itsensä yksinäiseksi.

1 Comment

  1. unessa:” Ajamme metsäteitä pitkin joita koristaa ylväs vuoristo. Aurinko paistaa ja kanssa käyjiä myöskin tapaamme ajomatkalla. seuraavaksi olemmeki jo vanhan ränsistyneen talon pihassa joka on metsän vieressä korkealla kukkulalla. Omakotitalossa ei ole ikkunoita, katosssa ja seiniä on reikiä. Sisällä kasvaa heiniä sekä erilaisia ötököitä lentelee sisällä. Aina joka ikinen kerta kuljen keskellä sijaitsevia portaita ylös toiseen kerrokseen. Sielä otan muutaman valokuvan ja nautin olostani. Aurinko paistaa suoraan läpi taloon, sekä maisemat ovat aivan uskomattoman kauniit. Sieltä näkyy järviä ympärillä. Kun uni jälleen jatkuu olemmekin jo keskellä erämaata kukkuloiden, vuorien, jokien ja järvien maassa. Paikka tuntuu lapilta mutta silti se ei ole lappi vaan jotakin muuta. Koska se tuntuu kodilta, Siellä olen jostain syystä todella onnellinen ja täynnä tarmoa ja onnellinen. Useasti uni loppuu siihen kun lähdemme patikoimaan mutta sitten muutaman yön jälkeen uni jatkuu. Olemme jossakin joen rannalla kalassa ym. Joka kerta kun herään siitä unesta, tuntuu että haluaisin takasin siihen uneen. se on aika uskomaton tunne mikä sen jälkeen on. Jotenki sellanen onnellinen ja kiittää että on olemassa ja tässä tilanteessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.