Hyönteiset unessa kuvaavat harmeja, aika pieniä ja arkisia. Pahimmillaan niitä vilistää riesaksi asti, mutta onneksi ne ovat yleensä lyhytikäisiä.

2 comments

  1. Näin viime yönä unta, että vasemman kämmenen päältä hyönteinen puras ja siihen tuli kaksi isoa punaista rinkulaa käteen. Hetken päästä sormet olivat rakkuloilla (joka sormessa yksi rakkula ja saman kokoiset). Lopuksi menin pyytämään entiseltä hyvältä ystävältä apua käden hoitamiseen.

  2. Näin viime yönä unta, että jokin ötökkä oli kaivanut reijän kynteni alle, katsoin reikää tarkemmin ja huomasin että siellä olikin toukka, hetken järkytyksen jälkeen näin, että toukalla oliki jalat. Yhtäkkiä sattui todella paljon sormeeni ja huomasin, että se liikkuu, työntyy syvemmälle. Lähdin lääkäriin ja ennenkuin pääsin edes lääkärille valkoinen karvainen ja todella iso ja ruma hämähäkki kömpi reijästä ulos ja se sattui todella paljon. Kurkkasin reikään ja se oli muninut sinne. Näin hämähäkin vipeltävän karkuun ja heräsin kauhuissani ja jouduin tutkimaan sormeni.
    Uni on vaivannut kokopäivän ja etusormi visussa tarkkailussa.

    Näen muutenkin todella usein unta, että joku ötökkä on ihoni alla ja kirjaimellisesti raatelen itseäni saadakseni sen pois, kaulastank, kädestäni, poskestani millon mistäkin.

    Mitä minun pitäisi tajuta näistä unista? En vain käsitä mitä ne yrittää sanoa.

Leave a Reply to heidi Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.