Karhu symboloi naishenkilöä, turvallista ja vahvaa.

9 comments

  1. Olen nähnyt useamman kerran nyt unta että näen tai olen tietoinen että ulkona on karhu.. Yleensä kaksi. Aina unessa menen johonkin mökkiin ja pälyilen ikkunoista missä karhut ovat? Tuleeko ne tänne? Viimeyönä sanoin jollekkin joka oli myös mökissä että etuoven ikkuna on yksikerroksinen vain että jos karhu tulee se varmaan saa lasin rikki. Karhu ei tullut.. Ja näissä unissa koskaan ne eivät kimppuuni ole hyökänneet. Ne ovat vain jossain ulkona ja minä seurailen niitä ja pelkään tulevatko ne sisään.

  2. Minulla oli aivan vastaavia unia kolmisen vuotta sitten. Näin usein unta, että olin mökillä ja aina sinne tuli karhuja ja minä pakenin sisälle mökkiin ja pelkäsin, että ne pääsevät sisälle.
    Luin netistä jostain unientulkintasivustolta, että karhut unissa ennustavat jonkun läheisen kuolemaa…minulle kävi näin, lankoni kuoli. Sen koommin en näitä karhu unia ole nähnyt.
    Samoin kokemusta hampaidenirtoamisunista, jotka ennustavat läheisen kuolemaa 🙁

  3. Olen myös nöhnyt nuita hampaitten irtoamis unia, ja kuullut että mustat hampaat kuolemaa ilmottelis. Omassa unessa ei ollu mustat hampaat mutta sensijaan mainittiin että on saanut sanottua jotain asioita tai vastaavaa, Tämä kyllä piti paikkaansa.

    Karhu unista olen kuullut vaan että karhu tosiaan meinaa jotain vahvaa henkilöä, yleensä äiti hahmoa.

    Kuolemia ei ole lähipiirissä tapahtunut vuosiin, joten ihan varmasti kohta joku kuolee ilman nuita uniakin.

  4. Minulle omaiseni kuolema tulee yleensä tulvana kotitalossa uneen. enoni kummasteli vuosia sitten, mistä tiesin mummini kuolleen yöllä. Olin nähnyt unen, että vesi tulvi kotitaloni lattioille. Olen kuullut kerrottavan, että on kyliä, joilla on suruviestille oma symboli. esim. jos tietyllä kylällä joku vie leivän, rukiisen unessa naapuriin, niin leivänviejä on joko kuolemassa tai kuolee nopeasti.

  5. Olen muutamaa kertaa nähnyt unen jossa vanhassa olen perheeni kanssa..yleensä lasten kanssa meidän vanhassa kodissamme ja sinne hyökkää karhu. Karhu tulee sisälle asti mutta pääsen aina jotenkin lasten kanssa pakoon ja unessa minä olen se joka “pelastaa” lapset.
    Toinen uni eläimiin liittyy aina nuoruuteen ja siihen lapsuuden kotiin. Olen viemässä roskista rivitalon/autotallin päädyssä olevaan yhteiseen roskakatokseen ja sen autotallin takana on metsä ja aina sieltä tulee yksi tai kaksi sutta, ne eivät hyökkää mutta seuraavat minua. Tämän unen näen aina silloin tällöin, joskus saattaa olla vuosiakin välissä, mutta että aina sama uni sieltä nuoruudesta asti. Muistan kuinka pelkäsin sitä metsää pimeällä kun jouduin sen roskiksen viemään.
    Ja aina huom aina kun näen unessa vauvoja, milloin raskaana olevia äitejä kasvottomina tai vauvoja niin aina joku tuttava/läheinen on ollut raskaana. Kaikkia raskauksia en ole ennustanut mutta useasti näin käynyt. Viimeeksi kun näin vauva unen olin unessa hoitamassa lapsia kun yhtäkkiä konttaava vauva olikin vauvaharja suussa poikittain ja tukehtumassa, pelastin. Ja tämän unen jälkeen seuraavana päivänä sain kuulla että serkkuni naisystävä odottaa vauvaa, mutta nykyään vauvan jo syntyneen on tämä pariskunta eronnut ja vauva jäi äidille.
    Omituisia unia.

  6. Näin viime yönä unen jossa kävelin ystäväni kanssa hiekkamontulla… Hiekka oli pehmeää ja siinä oli vaikeaa edetä. Yhtä äkkiä karhunpoikanen nostaa päänsä ylös ihan parin metrin päässä meistä. Sitten näemme toisenkin pennun ja emo nousee ylös hetken päästä. Alamme perääntyä hitaasti karhuista pois päin. Emo haistelee ilmaa meidän suuntaan ja lähtee hyökkäämään meitä kohti. Ystäväni lähtee pakenemaan, huudan ettei saa juosta pakoon vaan mennä maahan ja suojata niska. Käännyn lopulta itsekkin ja juoksen ystäväni perässä… Hiekka kuitenkin upottaa ja emme pääse etenemään nopeasti. Kehotan edelleen ystävääni käpertymään maahan ja suojautumaan. Hän ei kuule. Käperryn itse maahan kun karhu on ihan lähellä ja luulen sen tulevan päälleni, mutta se juokseekin ohitseni suoraan ystäväni kimppuun. Karhu puree ystävääni päähän ja ystäväni rimpuilee ja huuta aivan kauhuissaan. Yritän mennä auttamaan häntä, mutta hiekka upottaa niin etten pääse etenemään. Lopulta jään vaan makaamaan maahan silmät kiinni ja kuuntelen ystäväni kauhun huutoja. Herään. Mitähän tällainen uni voisi merkitä?

  7. Näin unen jossa vaimoni kuoli kun kaksi karhua hyökkäsi mökillä hänen kimppuun.

  8. Minä olen nähnyt elämäni aikana ainakin 4 kertaa karhuista unta. Ensimmäiset kolme, olivat kun olin ehkä 7-vuotias. En muista tarkalleen. Niussä kaikissa kolmessa tapahtui juuri samanlailla. Olin perheeni kanssa ajamassa sellaista hiekkatietä pitkin semmoselle talolle. Talo näkyi jo tien päässä. Metsää oli talon ympärillä. Metsässä eli kauheasti karhuja. Isä käski minun ja pikkusiskoni menemään auton lattialle. Ja sitten siinä oli muutenkin vähän karhuista jotain, en muista mitä. Nyt eilen, näin taas unen karhusta. Olen siis nyt 12-vuotias. Näin unta, että minulla oli lemmikkinä 1 ruskeakarhun pentu ja sitten harmaakarhu aikuinen. Hoidin niitä ja pidin niirä hyvinä olentoinam silitin ja paijailin niitä. Sitten asuin semmosessa vanhassa talossa Lassi-papan ja vanhempieni kanssa (Lassi-pappa on isäni pappa). Sitten isäni setä oli isän kanssa tekemässä jotain remonttia olohuoneesta mwnevään oven toiselle puolelle. En tiennyt mitä siellä oli, mutt jotain laattoja ne kai vaihto. Sieltä alko kuulua kolinaa ja Lassi-pappa sanoi, että käännä televisiota isommalle. Isän setä meni katsomaan mikä sillä oli. Kun sinmw tilaan pääso ihan kuka tahansa ulko kautta, niin sanoin papalle, että humalaisia varmaa. Kohta isän setä tulee ja sanoo, että humalaisia. Unen alussa, karhujani yritettiin myös varastaa. Roistot vannoivat, että eivät enää yritä varastaa niitä. En kuitenkaan uskonut, vaan hnkin kolme riista kameraa karhujen aitaukseen. Unwn ihan alussa, kävin ystäväni ja karhujen kanssa, niiden kahjjen isän pesällä, joka oli kuollut. Paikka oli ihan kauhean iso ja luonnon näköinen, mutta pesä oli autauksessa.

    Uneni oli todella erikoinen, enkä ole ennen nhänyt vastaavia.

  9. Näin joskus jotain hysteerisen karmivan kauhu unen kun olin noin 6-7 vuotias, sitä voisi verrata Kauhu elokuva kohtaukseen. Siihen liityi nimenomaan karhu. Asuimme kakkoskerroksessa, huoneeni ikkuna sijaitsi sisäpihan puolelle. Pelottavinta oli se ypäristö siinä unessa ja se mikä sielä pihalla tallusti. Oli syksy, oli pimeää ja synkkää. Katu lamput valaisivat sisäpihaa. Muistan kuinka unessani katsoin ikkunasta tai yritin, juuri ja juuri näin ulos. Tumma hahmo löntysti ulkona, ensiksi sen silmät alkoivat kiilua. Sen jälkeen kun havaitsin että se oli karhu säikähdin ja vielä enempi sitä miltä se näytti. Karhu käveli kahdella jalalla vaappuen puolelta toiselle asfaltti tiellä kuin olisi kuolemaisillaan, sitä se olikin. Karhun leuasta noin vatsan ala osaan ulottuva viilto, josta roikkui karhun suolet raahaten perässä, vatsa laukku ym. Se vilkaisi minun suuntaani muttei nähnyt minua. Pelottavinta oli että herätessäni minulle tuli tunne että se etsi minua. Se oli kaikista kauhein uni mitä ikinä olen nähnyt. Muistin sen hetki sitten kun ajattelin unia joita olen nähnyt vuosien varrella, niin hyviä kun huonoja. Tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Helvetin pelottava semmonen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.