Unen metsä kuvaa tulossa olevaa elämänvaihetta, ajanjaksoa,
jonka laadusta ja merkityksestä saa vihjeen miettimällä millainen unen metsä on ja mitä siellä tapahtuu. Helppokulkuinen, miellyttävä ja turvallinen metsä kuvaa helppoa ja miellyttävää etenemistä myös valve-elämässä.

Jos metsästä löytää ja kerää jotain itselleen, sieniä, marjoja tms, voi odottaa saavansa osakseen elämän tuomia lahjoja. Jos eksyy metsään, pääsee valve-elämässä tutkailemaan ja pohtimaan omia arvojaan ja kulkusuuntaansa. Mikäli löytää tiensä ulos metsästä, voi odottaa asioitten selkenevän ja suunnan selkeytyvän. Jos unen metsässä vaanii petoja, hirviöitä taikka vaikka varkaita, tulee unennäkijä kohtaamaan omia pelkojaan ja epävarmuuksiaan.

4 comments

  1. Yhdessä osassa viime öistä untani asuin rivitalossa missä terassini oli oikein valoisan ja vehreän metsän puolella. Yhtäkkiä metsästä ryntäsi karhu pentunsa kanssa. Eivät noteeranneet minuun, mutta sain otettua niistä viedon. Seuraavaksi toisesta suunnasta juoksi jääkarhu joka jahtasi villikissaa.

  2. Viime yönä näin unta siitä että olin jossain syksyisessä erämaa metsässä, näkemäni kohdassa oli maastossa ihan pystyssä olevia puita ja kaatuneita puunrunkoja sekä mustikanvarvuja, mäkeä, kalliota että kiviä. En ollut yksin oli myös useita muita minulle tuntemattomia ihmisiä, olin kuitenkin osana sitä ihmisryhmää. Metsässä ilmestyi yllättäen paikalle ahma joka juoksenteli ympäriinsä niin kuin puolikesy koira, ei näyttänyt pelkäävän meitä ihmisiä ollenkaan. Toiset ihmisryhmästä kuitenkin pelkäsivät tätä ahmaa ja juoksivat pakoon isojen kivien päälle. Itse en tajunnut unessa pelätä tätä petoeläintä ja unessa pääsin hyvin lähelle tätä eläintä.

  3. Viimeyönä näin unta siitä, että auto jossa ei ollut kuskia tuli minun luokseni ja menin autoon kunnes tuli jyrkkä alamaki ja en osanut jarruttaa. Auto syöksyi ympyrää alas ja sitten huomasin ajaessani palaneen metsän, mitä se voisi tarkoittaa?

  4. näin unta että olin metsässä ja joku sytytti puita palamaan, Ne puut hiilty pystyyn. Mitä voisi tarkoittaa?

Leave a Reply to Emt joku Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.