Unen paholainen on selkeä varoitus uhasta, hankaluuksista. Paholaisen kanssa puhuminen varoittaa ulkopuolelta tulevasta vaarasta toisen ihmisen muodossa. Jos taas paholainen katsoo vastaan peilistä tai maalauksesta on hankaluuksia odotettavissa unennäkijän omassa ajatus- ja sielunelämässä.

7 comments

  1. Näin unta missä istuin paholaisen kanssa kahdestaan pimeässä huoneessa sohvalla ja puhuimme asioista kunnes hän sanoin “Tiedän kaiken, sun ei tarvitse esittää/selittää” tuli hyvin lämmin fiilis. Jännä juttu on että en kyennyt näkemään hänen kasvojaan.

  2. Minulla taas paholainen/demoni oli ensiksi pelotellut minua esim. Kun pehmolelu yöllä tippuu sängynalle ja yritän nostaa sitä takaisin nii en pysty sillä se vetää sitä itseensä päin. Unessa minä ja paholinen meistä tuli kavereita ja hän suojeli minua ja pyysin usein että hän lopettaisi pelottelun mutta hän vain sanoi “enpä taida vielä” tai “mmhh” ja hän oli tyttö hän muistaakseni oli ihan ihmisen näköinen mustat hiukset ja normi vartalo en muista tarkasti. No siinä se oli
    Toivon että autat minua

  3. En muista itse omaa uneani.. Mutta olin avannut silmäni ykskaks yöllä, katsonut miestäni, noussut istumaan ja sanonut “Oletko koskaan tavannut demoneita? Minä piirrän heitä”. Tuon jälkeen olin laittanut silmät kiinni ja jatkanut uniani.

    Mitä tuo tarkoittaa?

  4. Näin unta, että Saatana tuli mun huoneeseen kun olin nukkumassa. Se käveli mun sängyn viereen ja kumartu mun ylle katsomaan mun kasvoja. Muistan unessa nähneeni kohtauksen ikään kuin kehosta irtautuneena ja samalla omana itsenäni. Heräsin unessa katsoen suoraan Saatanan silmiin hänen ollessa kumartuneena noin 10cm kasvoistani. Heräsin unesta omaan pelon huutooni ja itkuuni. Tärisin, olin aivan paniikissa ja hikinen. Itkin paniikista noin 20minuuttia. Mitä uni voisi tarkoittaa?

  5. Näin unta, että mieheni muuttui saatanaksi/pahoilaiseksi. Ja jahtasi tytärtäni,minua sekä muita läheisiäni että myös tuntemattomia. Lopulta hän sai minut kiinni ja kantoi minua sylissään niin että olin kasvot häneen päin. Samalla hän näytti paljon itseltään mutta hänessä oli myös eroa, silmät, olivat punertavat ja silmäkuopat syvät ja arvaamattomat, kasvon piirteet olivat kovat ja terävät. Tein hänen kanssaan unessa sopimuksen missä hän jättää perheeni ja muut läheiseni rauhaan niin minä annan hänelle lapsen. Ja tähän hän suostui oitis niin että aloimme suutelemaan kiihkeästi ja hän kääntyi viemään minua johonki ja silloin kelloni soi ja heräsin. (Ja Oikeassa elämässä, olemme keskustelleet asista ja hän ei halua lapsia).

  6. Näin unta missä poikaystäväni ja minä olimme syrjäisellä mökillä metsässä. Mökissä oli suuri kirjahylly josta poikaystäväni valitsi yhden kirjan ja asettui lukemaan sitä kirjahyllyn viereen lattialle ristiasentoon. Myöhemmin tulin tarkistamaan poikaystäväni vointia ja kun hän nosti päänsä ylöspäin katsoakseen minua hänen silmänsä oli mustat ja hän oli muuttunut demoniksi. Yritin taltata hänet ristillä, mutta hän yritti kovempaa tappaa minut. Pääsin kuitenkin mökistä pakoon elävänä.

  7. Näin unta että poltin pirun/demonin elävältä, bensalla…se puhui ja nauroi mulle jotain, mä vaan totesin sytkäri kädessä “kyllä sä kuolet nyt”… (no, mun unille ei oo ennenkään löytyny mitään yksoikosta selitystä, aina värillisiä, ja hemmetisti yksityiskohtia, tuossa vaan lyhennös ko. unesta, oli siinä muitakin, mutta vain sivuosassa).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.