Jos unessa joutuu aisankannattajaksi tulee saamaan apua hieman toisin kuin olisi odottanut.

Uni voi olla myös heijastumaa valve-elämän epävarmasta parisuhteesta, epäilyistä kumppanin petollisuudesta.

Jos taas unennäkijä on itse pettäjän asemassa, se vihjaa tyytymättömyyteen ja siihen, että etsii apua tyytymättömyyteensä ehkä hieman arveluttavilta tahoilta.

5 comments

  1. Olen ollut vakavassa suhteessa poikaystäväni kanssa reilut 1,5 vuotta. Suhteemme on (ehkä) menossa metsään.. Olen hieman kiinnostunut miehestä, jonka kanssa kyseinen uni tapahtui.
    Pettämisen unessa esti se, että olen suhteessa, mutta olen monesti halunnut suudella kyseistä miestä inreallife. Makasimme sohvalla, minun teki mieli kovasti, sanoin sen ja mies katsoi minuun. Käteni kävi hänen housujensa SIINÄ kohdassa “leikkimässä”. Olisin vienyt sen pitemmälle, mutta niinkun mainitsin jo, olen suhteessa (olin unessakin), enkä halunnut pettää. Mitä tämä tarkoittaa? Apua..

  2. Olen nähnyt nyt useana yönä peräkkäin unta jossa itse harrastan seksiä toisen naisen kanssa ja siinä unessa se tuntuu minusta pahalta, sillä ymmärrän pettäväni vaimoani. Vaimoni ei ole esiintynyt näissä unissa näkyvässä muodossa. Seksi on yleensä hyvin kiihkeää ja juurikin siksi en ikäänkuin pysty vastustamaan tuota kiusausta vaikka vaimoa mietinkin. Unet ovat myös hyvin graafisia, melkein pornoon verrattavissa. Viimeyönä unen nainen oli minulle näin valve-elämässäkin varsin tuttu henkilö; ihan kaunis kylläkin, mutta en mielestäni ole ollut häneen juurikaan ihastunut koskaan. Näemme aina joskus, mutta hyvin harvoin. Edellisissä unissa en ole saanut selville kuka se nainen oli. Valve-elämässä minulla ja vaimollani menee hyvin, joten en tiedä voiko kyse olla mistään puutteesta parisuhteessa. Mistä moinen uni voi kertoa?

  3. Olen nähnyt monesti unta olen pettänyt poikaystävääni ja sanonut usein “tämä on väärin” sitten herään tunnen todellista katumusta, vaikka en ole oikeasti poikaystävääni pettänyt vaa unessa. Olen nähnyt unta poikaystävä on pettänyt mua, ja kun herään tunnen viha tunnetta todellisessa elämässäni vaikka oli unta.

  4. Olen ollut vakavassa suhteessa 1.5vuotta nyt olen jo kaksi yötä peräkkäin nähnyt unta seurustelukumppanin kaverista johon olen hieman ihastunut. Suhteemme tuntuu muutenkin todellisuudessa menevän metsään. Ja unissa en ole pettänyt koska tiedän olevani suhteessa enkä voi pettää puolisoani.

  5. Olen nähnyt unta kun mieheni pettää. Aina unessa se on jonkun naisen kanssa sängyssä, taikka halailee ja pussailee naista. Unessa myös minä jätän hänet kun on jäänyt kiinni näistä asioista. Harvoin mies unessa jättää minut. Olemme oleet yhdessä 12vuotta. Suhteemme alkuaikoina oli paljon kiinostunut muista naisista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.