Sukeltaminen unessa kuvaa rentoutta, seesteistä elämänvaihetta ja myös henkistä ymmärrystä ja sopusointua sisimmässä.

Jos sukeltaa hyvin likaisessa ja sameassa vedessä, kertoo se unennäkijän epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen, hänen on vaikea nähdä mihin suuntaan olisi hyvä jatkaa.

3 comments

  1. Olen useaan kertaan nähnyt unta että sukellan kisaa ahtaita lasiputkiloita pitkin , jotka menevät sokkelomaisesti. Siellä täällä on vain harvoja hapen otto koloja.
    Usein kilpailu meni hyvin ahdistavaksi, uimiseen tarkoitettu putki oli aivan liian ahdas ja esimerkiksi kääntyminen putkessa teki tiukkaa.
    Usein uni päättyi painaijaismaiseen heräämiseen kun olin hukkumassa. Jäin aina unessa hyvin paljon jälkeen ja ala kynteen kisaajaani vastaan. koskaan en nähnyt hänen kasvojaan, mutta pienen varjon saatoin nähdä tai vilahduksen.
    Hyvin ahdistava uni, enkä haluaisi nähdä moista enään toiste.
    Ei elämässä mikään helpoin tilanne ole ollutkaan, mutta selvitty kyllä. 🙂

  2. näin unta että sukellis sukellus aluksella merten syvyyksiin.muistan vielä sukellus aluksen mallin.se oli kaita siinä oli edessä siivekkeet ylöspäin kuten myös takana oli siivekkeet ylöspäin runkoon kiinnitettynä.

  3. Näin unta, että olin lomalla erottäin lämpimässä lomakohteessa. Ihmiset siellä tykkäsivät sukeltaa ja mennä kauemmas rannasta, mutta haipelon takia en itse uskaltanut. Kuitenkin sattumalta törmäsin lomakohteessa tätiini, joka tarjoutui viemään minut ulapalle hänen seurassaan. Suostuin tarjoukseen ja unohdin haipelkoni. Kun pääsimme ulapalle, niin muistan katsoneeni veden alla ympärilleni ja nähden pelkkää vettä. Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?

Leave a Reply to Suskee Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.