Kuten laiva, myös vene kertoo matkaamisesta elämän aallokoissa. Veneen merkitys on kuitenkin henkilökohtaisempi, se kuvaa laivaa enemmän sitä kuinka unennäkijä itse hallitsee ja ohjailee elämäänsä ja kuinka selviytyy myrskyssä ja tyvenessä. Onko vene hyvin soutajansa hallinnassa vai poukkoileeko se holtittomasti aaltojen vietävänä? Myös veneen kunnolla on merkitystä, vuotaako pohja tai onko airo hukassa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, millaisilla vesillä seilaa.

kts myös vesi unessa

1 Comment

  1. Näin unta, että olimme mieheni kanssa hotellin parkkihallissa, hypimme (uistelu/huvi)veneiden kansilta toisille kansille. Veneet olivat tehty betonista, jota mieheni kalamiehenä ihmetteikin : ” Mitenhän nämäkin saa vesille? ”

    Mieheni oikeasti kalastaa, mutta mietin, miksihän näin tuollaista unta.

    (Samassa unessa myös siskoni kertoi nähneensä löytäneen jonkun hukkuneen, kuolleen ihmisen sekä tätini kertoi miehensä saavan aivoinfraktin. Olin myös unessa kamalan mustasukkainen, kun mieheni huomioi unessa muita hotellin naisasiakkaita ja tunsin “jääväni kakkoseksi”… Mistähän moiset unet. )

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.